Posti toi viimeviikolla marimekon kukkaron ja sukat minulle. Täytyi pitkään miettiä et miksi mummo ja Eeva  lähettää mulle tämmösiä, sit jossain vaiheessa keksin et näitten täytyy liittyä muutaman viikon takaiseen leikkaukseen. Kiitos näistä, sitä on niin hyvin toipunut et koko juttu on jo melkein unohtunut. Jotenkin niin huvittavat nuo sukat, sellaset sadekotipäiväsukat. Niitähän on nyt riittänyt ihan riittävästi 

Käytiin yks päivä lasten kanssa parin kilometrin päässä kyläilemässä. Toiveikkaana lähettiin kävellen liikenteeseen. Sitten tytöille iski väsy ja rattaat toimi ihan hyvin kolmen lapsen kuskaamiseen. Takasin tullessa Ilona ja Touko vielä nukahtivat sylikkäin. Ihania tenavia <3



Hanna oli muksujen kanssa meillä perjantaista lauantaihin yötä. Illalla saatiin lapset ajoissa nukkumaan, niin lämmitettiin sauna ja parannettiin maailmaa. Mukavaa vaihtelua. Lapsilla meni leikit aika hyvin yksiin, välillä tietty pitää tapella nukenrattaista. Päästiin käymään pihallakin, kun sade välillä hellitti.

Tänään on ollut kyllä ahistava sisäpäivä, vettä tulee ja tuulee ihan kamalasti. Piristettiin päivää paistamalla välipalaksi croissantteja. Syötiin niitä mansikkahillon ja tummansuklaan kanssa. Tytöt on piirtänyt ja tehnyt muovailuvahoilla. Välillä meinaa kuitenkin tekemisen puute iskeä. Touko on ollut tänään aika rasittava, raukalla menee niin hermot kun ei pääse liikkeelle. Istuu ja välillä könyää kontillee ja taas takas istumaan. Turhautuu ja kitisee.

Kun on oikein pieni,

voi lentää linnun untuvalla,

nukkua orvokinlehden alla,

kun on oikein pieni.

Kun on oikein pieni,

voi keinua heinässä heiluvassa,

levätä kukassa tuoksuvassa,

kun on oikein pieni.

Kun on oikein pieni,

voi istua lumihiutaleille

ja liitää maailman tuulien teille,

kun on oikein pieni.

Tänään kuultiin suru-uutinen, Ilonan, Noomin ja Toukon serkku, pieni vajaa puolivuotias Eemil Oskari oli päässyt taivaaseen. Niin turhalta ja mitättömältä tuntui viedä vanhemmille muistamiseksi kukkia ja korttia. Kunpa olisi pystynyt edes sadasosan vanhempien tuskasta ottamaan itselleen. Tuntuu turhauttavalta että ei pysty tekemään mitään. Lohdutuksena on ajatus siitä, että Eemilillä on nyt kaikki hyvin.

Ilona kysyi "äiti mitä sinä itket" vastasin että Eemil on mennyt taivaaseen. Ilona jatkoi "Onko siellä kylmä" vastasin että ei. Ilona jatkoi "Miten se sinne meni? " sanoin että enkelit hakivat. Ilona lähti kiireellä kertomaan Noomille. Olohuoneesta kuului selitys " Noomi, Eemil on menny taivaaseen, siellä on vaan ihan lämmin ja Eemil meni sinne ilmapallolla" <3 



Viikonloppu nautiskeltiin akkaporukalla mökillä Kalajoella. Puitteet oli kohallaan, niin keskityttiin täysillä lomailuun. Lenkillä käytiin useamman kerran, nukuttiin, saunottiin, syötiin hyvin, lilluttiin poreammeessa, tehtiin jalkohoitoja toisille jne. Perusjuttuja, mutta teki niin hyvää. Jännityksellä odotin et miten Toukolla menee viikonloppu erossa, mut hyvin se oli kuulemma mennyt. Otin pojan syliin kun tulin kotiin, niin ukkeli katteli vaan muualle. Meni pitkän aikaa kunnes alkoi vilkuilla äitiä ja varmaan tunnin verran ennen kun alkoi hymyä tulla. Sen verran kuitenkin suivaantui erosta.



Eedla ilopilleri oli mukana mökkeilemässä ja olihan hänella kaveritkin mukana, Minea ja Seela.

Syksyn värit

Noomi oli kerhossa tehnyt hienon maalauksen. Kehystin sen meijän olkkarin seinälle piristämään muuten meijän aika vaaleaa sisustusta. Noomi kuunteli tarkasti kun kehuin sen työtä, nyt Noomi muistaa kaikille vierailla esitellä taulun ja sanoo aina että "ihana" 

Ilonakin oli kerhossa ensimmäistä kertaa yli kolme vuotiaiden ryhmässä, johon mennään ilman vanhempia. Tyttöä jännitti kerho ihan kamalasti ja olin varautunut ístumaan sen kaksi tuntia siellä mukana. Kun Ilona näki muut lapset tekemässä palapelejä, äiti unohtui samantein, eikä kattonutkaan enää taakseen. Tuntui kotimatkalla ajellessa, että oikeasti äitille oli vaikeampaa tytön kerhon aloittaminen. Minun pikku likka jo siellä niin reippaana ilman äitiä, mitäköhän se on sitten kun eskari alkaa. Toisaalta kiva, et joka torstai meillä on hiukan rauhallisempi aamupäivä, kun Ilona kerhoilee. Ilona oli niin tohkeissaan uudesta mummon ostamasta kerhorepusta, että Noomi katteli kateellisena vieressä. Käytiin pari päivää sitten Noomin kanssa kirpparilla, niin löytyi eurolla pinkki reppu. Noomi alkoi aivan onnessaan huutelemaan siellä käytävällä et "löyty, löyty" Oli kyllä kiva et pieni oli niin onnellinen kirpparilöydöstä.

 Ilonallahan ei ole mitään pinkkiä tai vaaleanpunaista ikinä päällä.

Noomilla oli ollut ikävä Ilonaa, heti juoksi vastaan ja syöksy halaamaan Ilonaa. Tärkeitä on siskot toisilleen 



Blogi viettänyt nyt useamman viikon hiljaiseloa, meijän elämä taas ei. On ollut vähän liikaakin tapahtumia ja niitä ei toivottavia valitettavasti. Elämän rikkaus ja tärkeys näkyy nyt eri valossa, kun on kokenut miten elämä voi olla minuuteista ja niin pienestä kiinni. Kaikesta tapahtuneesta kuitenkin selvittiin ja kiitos kuuluu kyllä Taivaan Isälle, niin monessa meillä oli varjelusta mukana. Monta pientä asiaa meni kohdalleen sinä aamupäivänä että sitä ollaan yhdessä ja erikseen mietitty ja kiitollisella mielellä oltu.

Toipuminen on sujunut hyvin, kiitos siitä rakkaalle miehelleni, vanhemmilleni, siskoille ja muille lastenhoitajille. Itseltä on vaatinut äärettömästi kärsivällisyyttä olla toimettomana ja levätä. Onneksi siinäkin ollaan jo voiton puolella. Elämä maistuu taas elämältä ja kaikki läheiset ovat vielä hitusen rakkaampia <3